Joulukuun 2019 yhdistyskokouksen ja vuoden 2020 alun kuulumiset Zimbabwe on tällä hetkellä otsikoissa lähinnä siksi, että maan ruokaturvatilanne on heikko. YK:n mukaan arviolta 7,7 miljoonaa ihmistä tarvitsee ruoka-apua jo helmi-maaliskuulle
Yksi meidän entisistä oppilaistamme, Anyway Mikioni, on saanut maisteriopintonsa Etelä-Afrikassa päätökseen. Nyt hän jatkaa tohtoriopintoja Vendan yliopistossa ja haaveilee tulevaisuudessa Harvardista. Alla Anywayn tuoreet kuulumiset. Mikä sai sinut valitsemaan opiskelupaikaksi
Vapaaehtoisemme ja kummimme Pirkko on käynyt pitämässä tytöillemme työpajoja kestositeiden valmistuksesta. Aihe on ollut paljon esillä viime aikoina, mikä tarkoittaa sitä, että Zimbabwessa on tapahtunut iso muutos kulttuurissa! Aiheesta puhumista
Kokoonnumme yhdistyksen ylimääräiseen vuosikokoukseen lauantaina 14.12.2019 klo 14-16 Porthanian saliin P673. Olet jo saanut varsinaisen kokouskutsun.Paragraph Ohessa linkit aineistoon koskien yhdistyksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaihtumista sekä toiminnansuunnittelua ja budjettia vuodelle
Yhdistyskokous pidetään lauantaina 14.12. klo 14-16 Helsingin yliopiston Porthaniassa, osoitteessa Yliopistonkatu 3, kokoustila P673. Esityslista: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, ääntenlaskijoiden ja pöytäkirjan
Kesä puhkeaa kukkaan – vaan Zimbabwen talous ei Kevät on kääntynyt alkukesäksi aurinkoisessa Hararessa. Lämpötilat kipuavat iltapäivisin lähelle +30 astetta ja jakarandapuiden kukinta lähestyy huippuaan. Kohta kuljemme violetissa kukintosateessa! Sateitahan
Suomen pankin lahjoittamat 49 läppäriä saapuivat onnellisesti perille Zimbabween ja saatiin ulos tullista 9. lokakuuta! Yhteensä 2 kuution lähetys sisältää läppäreiden lisäksi kenkiä, urheiluasuja, t-paitoja ja muita vaatteita, koulukirjoja ja