Ei tuotteita ostoskorissa
Hararen lähiöstä ponnistanut Anyway tekee yliopistolla väitöskirjaa
Yksi meidän entisistä oppilaistamme, Anyway Mikioni, on saanut maisteriopintonsa Etelä-Afrikassa päätökseen. Nyt hän jatkaa tohtoriopintoja Vendan yliopistossa ja haaveilee tulevaisuudessa Harvardista. Alla Anywayn tuoreet kuulumiset.

Mikä sai sinut valitsemaan opiskelupaikaksi juuri Etelä-Afrikan?
Lähdin Etelä-Afrikkaan opiskelemaan, koska sain Dzikwa Trustin avulla siellä sijaitsevaan Vendan yliopistoon presidentin stipendin. Siellä oli myös mahdollista opiskella liiketoiminnan johtamista, jota olen aina halunnut opiskella.
Kuinka kauan olet nyt asunut Etelä-Afrikassa?
Saavuin Etelä-Afrikkaan 3. maaliskuuta vuonna 2012, eli pian kahdeksan vuotta sitten.
Mitä kaikkea olet opiskellut Vendan yliopistossa?
Olen opiskellut sekä liiketoiminnan johtamista että kaupankäyntiä. Valmistuin maisteriksi yhtenä luokkani parhaista, ja nyt jatkan liiketoiminnan johtamisen tohtoriopintoja.
Mistä olet nauttinut Etelä-Afrikassa eniten, sekä opinnoissa että vapaa-aikana?
Parasta opinnoissa on ollut se, että olen saanut opiskella juuri sitä ainetta, joka kiinnostaa minua eniten. Olen aina sanonut, että liiketoiminnan johtaminen “virtaa suonissani”. Olen myös oppinut paljon verotuksesta ja yrittämisestä.
Ihmiset Vendassa ovat ihania ja sydämellisiä. Voin ylpeänä kutsua esimerkiksi pastori Takalani Maguvhea ja herra Vhuthu Mampheuta perheenjäsenikseni. Myös minulle tärkeä kirkko on lähellä yliopistoa, ja olenkin saanut sieltä paljon tukea ja ohjausta aivan mahtavilta ihmisiltä. Ihmiset, joihin tutustuin kirkossa heti alussa, ovat edelleen tänä päivänä tärkeä osa elämääni.
Mikä on sinusta ollut kaikista vaikeinta tai haastavinta?
Minulle hankalimpia vaiheita oli se, kun viestintä Zimbabwen presidentin stipendejä myöntävän komitean ja Vendan yliopiston stipenditoimiston välillä ei toiminut. Asioiden selvittäminen ja virheiden korjaaminen vei valtavan määrän aikaa ja oli turhauttavaa. Mutta tärkeintä on, että valmistuin lopulta hyvin arvosanoin.
Suuri kiitos myös kummilleni Ninalle sekä Oilille ja Sepolle, jotka ovat tukeneet minua ja uskoneet minuun.
Minkälaisia suunnitelmia tai haaveita sinulla on, missä näet itsesi esimerkiksi viiden vuoden päästä?
Tavoitteenani on saada jatko-opinnot valmiiksi vuoden 2021 toukokuussa ja valmistua liiketoiminnan johtamisen tohtoriksi. Toivon, että viiden vuoden päästä minulla olisi oma ohjelmistotuotantoon erikoistunut yritys.
Ja koska olen saanut Dzikwa Trustilta itse niin paljon, haluan antaa Dzikwa-perheelleni jotain takaisin. Voisin myös kuvitella itseni jonain päivänä Harvardin yliopistossa..Toggle