Kummikirje 1/2020

Kummikirje 1/2020

Joulukuun 2019 yhdistyskokouksen ja vuoden 2020 alun kuulumiset


Zimbabwe on tällä hetkellä otsikoissa lähinnä siksi, että maan ruokaturvatilanne on heikko. YK:n mukaan arviolta 7,7 miljoonaa ihmistä tarvitsee ruoka-apua jo helmi-maaliskuulle tultaessa. Taustalla ovat koko eteläistä Afrikkaa parina vuonna vaivannut kuivuus ja huonot sadot. Zimbabwessa myös helmikuinen hirmumyrsky Idai aiheutti laajoja tuhoja. Lisäksi maatalouden tuottavuus on heikohko. WFP:n tavoite on 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin apupaketti vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla.Yhteistyökumppanimme Dzikwa Trust on koko viime vuoden ajan lisännyt omaa ruokatuotantoaan ja rakentaa parhaillaan Australian lähetystön tuella kahta kasvihuonetta, kastelujärjestelmää ja aurinkovoimaa. Harkitsemme tekevämme joitakin aputoimia Dzikwa Trustin kautta, esimerkiksi antamalla tukiohjelman ulkopuolella oleville koululaisille 200 ruoka-annosta/pvä. 

Puheenjohtajisto vaihtuu – tervetuloa Kaisa ja Pirita! 

Saimme huhtikuun 2019 vuosikokouksessa toimeksiannon etsiä uusi puheenjohtaja, kun lähes 10 vuotta toimintaa luotsannut Peter Rehnström ilmoitti jättävänsä tehtävän. Kiitos Nimitystoimikunnan ja kaikkien asiaa sparranneiden tukijoiden, tuloksia syntyi. Ylimääräinen yhdistyskokous valitsi lauantaina 14.12.2019 yksimielisesti uudeksi puheenjohtajaksi KTM Kaisa Leikolan ja hallituksen jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Tekn. tri Pirita Mikkasen. Kaisa on päätyössään Partiolaisten toiminnanjohtaja ja Pirita Metsä Groupin energiatehokkuudesta vastaava johtaja. Molemmat ovat olleet jo pitkään tukijoina.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2020

Voit ladata joulukuun vuosikokouksen aineistot täältä. Jatkamme 400 hädänalaisessa asemassa olevan lapsen koulunkäynnin, hyvinvoinnin ja kehityksen tukemista Dzikwa Trustin ja Friends of Dzikwa Societyn kanssa. Zimbabwessa uusi kouluvuosi on juuri alkanut, ja otammekin lähiviikkoina tuen piiriin noin 30 uutta koululaista. Tämä tarkoittaa, että meillä on ihan pian paljon lahjakkaita lapsia vailla omaa kummia! Muistathan katsoa lisätietoja kummittomista lapsista kotisivuiltamme. Lisätietoja voit kysyä lisää pääsihteeriltämme Oililta: oili.wuolle (at) gmail.com tai +358 40 592 2543.

Jäsen- ja kummimaksut vuonna 2020

Yhdistyksen jäsenmaksu pysyy ennallaan ja on 40 euroa/henkilö.

Myös vuosittaiset kummimaksut pysyvät ennallaan:
ala-aste 430 euroa/lapsi,
yläaste 560 euroa/ lapsi
ja lukio 730 euroa/lapsi.

Kaikkien lasten hyväksi menevä yleiskummimaksu on vuodessa 180 euroa.

Kummimaksuista saatava tuki on jäsenmaksujen ohella yhdistyksen perustuloa, ja ainoa jotakuinkin ennakoitavissa oleva tulovirta.

Maksutili ja viitteet:
Zimbabwen Aids-orvot ry
Nordea, FI76 1745 3000 0616 40

Jäsenmaksun viite: 1009
Kummimaksun viite: 1012
Yleiskummimaksun viite: 1119

Kummi- ja yleiskummimaksut voi maksaa myös itselle sopivissa erissä!
Lähetämme lapsikohtaisista kummimaksuista laskun alkuvuodesta, mutta maksu on toki tervetullut vaikka heti!

Toimi yhdistyksemme viestinviejänä! 

Lataa tästä tulostettava esite kummiksi ryhtymisestä. Mikäli sinulla on mahdollisuus, tulosta esite ja laita se vaikka työpaikkasi seinälle. Liitteenä on kaksi versiota; toisessa versiossa on tilaa omille yhteystiedoille, mikäli haluat kertoa työtovereillesi lisää yhdistyksestämme. Kiitos avustasi!

 

Yhdistyksemme nettisivut

Yhdistyksemme nettisivujen oikea osoite on www.zimorvot.org. Vanha nettiosoite, jossa on tavuviiva välissä, EI ole enää meidän käytössämme!

 

Lämmin kiitos Peterille hienosta puheenjohtajakaudesta ja hyvistä tuloksista! Suuri kiitos teille, kaikille tukijoillemme menneestä vuodesta ja mukanaolosta myös tänä vuonna!